perjantai 6. tammikuuta 2012

Katsaus viime vuoteen. Kevät ja kesä 2011.

      Näin uuden vuoden alkaessa, tulee mieleen edellinen vuosi 2011,
                              ja menneen vuoden tapahtumat.

      Vielä kurkkaus vuoteen 2011 ja tiivistelmä vuoden tapahtumista.

              



   Kevät alkoi paukkupakkasilla ja aika meni töitä tehden ja ulkoillessa.























 Sitten iskikin sisustusvimma, ja uusiksi meni monta juttua. Kuten olohuoneeseen teetin uudet mittatilaus verhot, sekä kattokruunu piti hankkia.












       Kevään kynnyksellä ystäväni H hankki ihanan Nessa koiran,
              Nessaa käytiin ihastelemassa H:n tupareissa






Maaliskuussa Nessa oli vielä sen verran pieni, ettei pärjännyt pitkää aikaa yksin. H:n ollessa töissä Nessa kävi mun luona hoidossa :)








Nessasta sai otettua paljon ihania valokuvia, sen verran pieni ja rauhallinen oli vielä silloin :)




Maaliskuussa asunnon sisustus vaihteli moneen kertaan, ja alkoi olemaan 
                         jo kova matkakuume ja kaipuu lämpimään.
















      Sitten riittikin kylmyys, ja suuntasimme Turkin Alanyaan huhtikuussa.
                       Vielä huhtikuussa ei ollut älyttömän kuuma, 
                            vaan ilma oli sopiva shoppailuun ;)


























                  Turkin loman jälkeen alkoikin jo lähestyä Vappu




                                      Sitten tulikin jo kesä













Ostin myös uuden lampun, ja kissaa kiinnosti heti lampun laatikko :D







Käytiin Kajaanin torilla ja Vuokatissa...




Oulun Pikisaari





Kunnes matkakuume iski taas....

Ystäväni halusi matkalle Turkkiin, koska ei ollut siellä aiemmin käynyt. Itselleni se oli jo 9 kerta Turkissa, mutta samapa se!




Tavarat laukkuun ja menoksi taas! 

































                    Turkin reissun jälkeen olikin jo Heinäkuun loppu,
                 ja oli aika käydä Kokkolan asuntomessuilla... :)



Kuvia ihanista asuntomessu kohteista




























Asuntomessuilla käynnin jälkeen olikin jo heinäkuisen Roviantti ruokatapahtuman aika, nam!








                                         Sitten oli aika Qstockin!


Cheek


Apulanta





Kesää oli vielä jäljellä, ja käytiin useasti syömässä ulkona ja tehtiin kaikkea kivaa...




                                             Kauppuri 5











                 Juttu 2011 loppuvuodesta tulee vähän myöhemmin :)


Olisi kiva kuulla kommentteja blogistani, ja toiveita jos haluaa tarkemman jutun jostain tietystä aiheesta/asiasta :)

                                                 Nia